Unite the Right Rally

Äärioikeistolaisia mielenosoittajia.
Video yliajosta, jossa kuoli ihmisoikeusaktivisti Heather Heyer.

Unite the Right Rally oli Yhdysvaltain Virginian osavaltion Charlottesvillen kaupungissa 11.–12. elokuuta 2017 pidetty mielenosoitus. Yhdysvaltain äärioikeisto järjesti mielenosoitukseen vastustaakseen Yhdysvaltain sisällissodassa Konfederaation orjavaltioiden asevoimia johtanutta Robert E. Leetä esittävän patsaan poistoa Charlottesvillen Emancipation Parkista.[1][2] Mielenosoituksessa oli paikalla myös suuri määrä äärioikeistoa vastustavia vastamielenosoittajia. Mielenosoitus muuttui väkivaltaiseksi äärioikeiston ja vastamielenosoittajien taistellessa.[3]

12. päivän iltapäivänä valkoista ylivaltaa kannattanut äärioikeistolainen James Fields ajoi autollaan vastamielenosoittajien väkijoukkoon, jolloin 32-vuotias paikallinen ihmisoikeusaktivisti Heather Heyer kuoli ja 19 muuta loukkaantui.[2][4] Oikeusministeri Jeff Sessionsin mukaan teko oli kotimaista terrorismia.[5] Lisäksi valkoista ylivaltaa kannattavien mielenosoittajien joukko pahoinpiteli vastamielenosoitukseen osallistuneen afroamerikkalaisen miehen teräsputkilla paikallisessa pysäköintihallissa.[6]

Joulukuussa 2017 Charlottesvillen kaupunki nimesi kadun vastamielenosoituksessa surmansa saaneen antifasistin Heather Heyerin mukaan.[7]

  1. Yksi kuollut USA:n Charlottesvillen väkivaltaisuuksissa Yle Uutiset. 12.8.2017. Viitattu 18.8.2017.
  2. a b Laughland, Oliver: James Fields, accused driver in Charlottesville attack, appears in court The Guardian. 14.8.2017. Viitattu 18.8.2017. (englanniksi)
  3. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä ortamo ei löytynyt
  4. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kennedy ei löytynyt
  5. Charlie Savage ja Rebecca R. Ruiz: Sessions Emerges as Forceful Figure in Condemning Charlottesville Violence New York Times. 14.8.2017. Viitattu 18.8.2017. (englanniksi)
  6. Eleftheriou-Smith, Loulla-Mae: Charlottesville: Black protester Deandre Harris ‘beaten with metal poles’ by white supremacists Independent. 15.8.2017. Viitattu 7.9.2017. (englanniksi)
  7. Rankin, Sarah: Charlottesville victim Heather Heyer's mother to speak at street dedication USA Today. 19.12.2017. Viitattu 22.12.2017. (englanniksi)

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search